J&S Burger logo, street food

J&S Burger – ei mikään ihan tavallinen ruokakoju

J&S Burgerin tarina syntyi Pohjois-Pohjanmaalla Iissä, kun yrittäjäpariskunta sai idean! Heitä yhdisti intohimo ruoanlaittoon ja haave vapaammasta elämäntyylistä. Tältä pohjalta kumpusi idea perustaa oma, liikkuva ruokakoju. Mikäs sen mukavampaa kuin viettää aikaa yhdessä työskennellen ja paikasta toiseen liikkuen!

Omasta kokemuksestamme olimme jo aiemmin havainnut, että aidosti hyvää ruokaa tarjoavalle, liikkuvalle ruokakojulle todellakin on kysyntää ja tarvetta. Usein kotimaan matkoilla olimme joutuneet pettymään grillitarjontaan, sillä annokset maistuivat mitäänsanomattomilta. Annoksista puuttui intohimo ruokaan.

Päätimme napata ajatuksesta kiinni ja aloimme kehitellä liikeideaamme! Yksi tärkeimmistä arvoistamme on luoda maukkaita ruoka-annoksia nälkäisille ja kulinaarisia makuelämyksiä arvostaville kuluttajille. Korkea laatu, tuoreus ja herkullisuus ovat jokaisen ruoka-annoksemme peruspilareita.

Mielestämme hyvästä ruuasta tulee voida nauttia missä ja milloin vain.

Omaa ruokakojuamme suunnitellessamme pysyimme uskollisena omalle tyylillemme. Siksipä ruokakojusta ei syntynytkään aivan tavallinen ruokakoju, vaan upea, omilla renkaillaan liikkuva grillivaunu, joka saa katseet kääntymään, missä sitten kulkeekaan! 

Koemme tärkeäksi panostaa visuaaliseen houkuttelevuuteen niin ruoka-annoksissa, kuin grillivaunun ulkonäössä.  Grillivaunun piha-alueelle sijoitettavat pystypöydät ja terassialue luovat asiakkaillemme viihtyisyyttä ja rentoa meininkiä. Pimeään aikaan vaunun ledivalaistukset tuovat tunnelmaa asioimiseen.

Liikkuva ruokagrilli on hyvä vaihtoehto luoville ja kekseliäille yrittäjille. Jatkuva kehitystyö ja ympäristön vaihtuminen luovat oman mausteensa toimintaan ja pitävät yrittäjien mielet virkeinä.

Yrittäjäpariskunta Sanna ja Juha

Tervetuloa moikkaamaan meitä grillivaunulle!

Juha & Sanna

HerttaOrvokki, rakas koiramme ja perheenjäsenemme kulkee aina ruokakojun mukana.

HerttaOrvokki

Grillivaunulla voit tavata myös HerttaOrvokin. Hän on tärkeä lemmikkimme ja rakas perheenjäsenemme. HerttaOrvokki nauttii siitä, että hän saa kulkea aina mukana, minne grillivaunu sitten kulkeekaan. 

Hertta on rauhallinen ja sympaattinen kaveri, suuri koira pienessä paketissa. Asiakkailtamme hän kaipaa välillä lempeää huomiota osakseen. Suurimman osan myyntiajasta Hertta kuitenkin viettää omassa kopassaan leväten ja maailmanmenoa katsellen.